Koeajossa Land Rover Defender 110 2.5 Td5 SW

Taustaa

Land Rover esiteltiin jo vuonna 1948, joten historiaa mallilla on. Ulkoisesti se on muuttunut vain vähän, mutta tekniikkaa on modernisoitu ajan vaatimusten mukaisesti. Muita vaatimuksia ei juuri ole ollutkaan, sillä kun Discoveryn oli 1990-luvulla tarkoitus korvata vanha 90/110 –sarja, jäi se kysynnän vuoksi edelleen tuotantoon ja sai nimen ”Defender”, ’puolustaja’.

Moottori ja suorituskyky

En päässyt ajamaan autoa vaan olin mukana vain matkustajana muun joukon mukana. Eräät lukijat saattanevat siis pystyä päättelemään koeajon ”olosuhteet”.

Land Rover Defender sai nokalleen konsernin uuden Td5-moottorin kolmisen vuotta sitten Discoverysta. Se on 2,5-litrainen nelisylinterinen suoraruiskutudiesel ja siinä on tehoa 90 kW (122 hv)/4200 r/min ja vääntöä 300 Nm/1950 r/min.

Moottori ei ole erityisen tehokas, mutta yli kahden tonnin painoinen Defa liikkuu silti liikenteen mukana kuormallakin yllättävän hyvin. Huippunopeutta kertyy noin 120 km/h , kun vielä muutama vuosi sitten dieselmoottorinen Land Rover kulki hät’hätää satasta.

Vaihteisto on 5-lovinen ja siinä on myös alennusvaihteisto. Neliveto on jatkuva. Hienommissa malleissa on vakiona ABS-jarrut ja luistonesto, mutta perus-Defassa niitä ei ole.

Land Rover osoittautui aivan uskomattoman maastokelpoiseksi autoksi. Vanha sanonta, että kuskilta loppuu kantti ennen kuin autosta ominaisuudet toden totta konkretisoituu Lantikassa. Se kulki metsäautotiellä, pellolla, savessa ja metsätyökoneiden urissa amatöörien ohjastamana niin ettei mitään. Asiaa auttoivat kohtuulliset M+S –renkaat, mutta silti!

Kori ja sisätilat

110 on malleista pidempi. Sen kokonaispituus on silti vain 4599 mm, joten se on useimpia farmariautoja lyhyempi. Defa on myös aika kapea. Tämä tuntuu sisätiloissa: edessä tilaa on OK, joskin leveyttä on niukalti. Takana tilaa on todella kehnosti ja istuin on poikkeuksellisen huono: muodoton, ohuesti pehmustettu ja varustettu matalalla selkänojalla. Lisäksi jalkatilaa ei ole ollenkaan: etuistuimet on pultattu suoraan korokkeeseen, johon varpaat osuvat. Myöskään taaksepäin jalkoja ei saa, joten takamatkustajilla ei ole pitkällä matkalla hauskaa.

Kuljettajalle ei ole jalkatukea, mikä on tosimaasturissa aika käsittämätöntä.

Sikaosasto on sitten tilavampi ja siellä on vakiona ylös nostettavat pitkittäiset istuimet yhteensä neljälle. Kolme miestä matkustaa siellä aivan kohtuudella ja istuimen toppaus on vakiotakaistuinta paksumpi. Tavaroille ei sitten tilaa olekaan… Jos tavaratilan istuimet nostaa ylös, on tilaa todella reilusti.

Takaovet ovat pienehköt, mutta peräovi kiitettävän iso ja helppokäyttöinen. Pikkutavaroille ei juurikaan ole tilaa: edessä on hieman hyllytilaa ja istuinten välissä mahtavan kokoinen laatikko, mutta muita tiloja ei ole. Hansikaslokeroakaan en muista nähneeni.

Ikkunat ovat pienet ja niiden ylälaita on matalalla, joten matkustat näkevät ulos harvinaisen huonosti. 

Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus

Olen useiden autojen kohdalla kehunut varustetasoa. Lantikassa onkin sitten vastapainoksi lyhin koskaan näkemäni vakiovarustelista. Huvittavaa olikin sitten havaita varashälyttimen sisätilatutka. Työkalu mikä työkalu! Defenderistä on myös olemassa County-malli, jossa on ilmastointia myöten koko lailla täydellinen varustelu.

Hallintalaitteet ovat perin persoonalliset ja niiden vivustoa löytyy sieltä täältä. Ennen autolla ajamista on todella syytä lukea käsikirja ja tarkastaa hallintalaitteiden sijainti ja toiminta.

Puhallin puhaltaa tuulilasille ja jalkatilaan, mutta kasvosuulakkeita ei ole. Sen sijaan tuulilasin alapuolella on kaksi avattavaa luukkua – suoraan ulkoilmaan. Fordin omistus näkyy siinä, että Defassakin on lämmitettävä tuulilasi. Ikkunat eivät seitsemän hengen kuormalla kuitenkaan pysyneet kirkkaina. Myös tuulilasinpyyhkijät vaikuttivat olevan suoraan 40-luvulta: lyhyet ja pyyhkäisyala pieni.

Sisustus on työkalumainen ja muovi halpalaatuista. Kattoverhous repsotti. Ikkunoiden karmeissa oli hitsaussauma näkyvissä. Rakenteet ovat kuitenkin tukevia ja työkaluun tarkoituksenmukaisia.

Ajettavuus, alusta ja melutaso

En tosiaan valitettavasti päässyt ajamaan autolla lainkaan. Voin kuitenkin kertoa, että Lantikka oli maantiellä yllättävän mukava; alusta ei rajoita matkustusmukavuutta. Meno ei ollut sen paremmin pomppuista kuin erityisen kovaakaan. Maastorenkaat kuitenkin jyrisevät ja moottorin ja voimansiirron melu kuuluu sisälle poikkeuksellisen voimakkaasti.

Metsäautotiellä meno ei ollut pahaa kovemmallakaan nopeudella, joskin auto heilui aika voimakkaasti. Töyssyjä ei tarvinnut pelätä, joten ei mikään ihme, että Lantikka on ollut suosittu auto Afrikan savanneilla.

Defenderin alusta perustuu nykyisin kierrejousiin ja siinä on erillinen runko eli kori ei ole itsekantava. Tässä saattaa piillä jousituksen toimivuuden salaisuus. Auto oli alta aika metkan näköinen, kun jousituksen kiinnityskohdat ja rungon oikeasti näkee.

Kääntöympyrän halkaisija on noin 13 metriä joten Defa ei ole kauhean ketterä. Menoa helpottaa korin kapeus ja lyhyys sekä kulmien helppo arvioitavuus: kuljettaja näkee kaikki kulmat ja auto päättyy täsmälleen siihen.

Kilpailuasetelma

Land Rover maksaa 44 240 €. Oikein näin työkalumaista maasturia ei muilta valmistajilta Suomesta löydy; muilla markkinoilla kylläkin. Esimerkiksi Mitsu Pajero Wagon 2,5 Inform TD IC maksaa 51 800 €, Toyota Land Cruiser 3.0 D-4D Luxury 8h maksaa 65 800 € ja MB G 270 CDI STW 28 maksaa 102 000 €.

Defa on taatusti jämerä käyttötuote, joka ei pelkää kuraisia Nokialaisia. Suomen autovero vaan tekee siitä aika kalliin, ja on vaikea nähdä hinnalle tulevan katetta – tosin hintavertailu osoittaa sen olevan peräti edullinen. Työkalusarjassaankin Lantikka on pahan kerran vanhentunut ja näkisin kilpailijoiden olevan objektiivisella mittarilla parempia vaihtoehtoja – joskaan tuskin yksikään on likellekään yhtä maastokelpoinen.

29.9.2005  Lasse Schauman

takaisin