Koeajossa Dacia Sandero 1.6 Hi-Flex Laureate
Taustaa
Dacian nykyhistoria alkaa vuodesta 1999, jolloin Renault osti osake-enemmistön yhteistyökumppanistaan. Vuonna 2004 esiteltiin Logan, joka oli suunnattu ensisijaisesti kehittyville markkinoille. Suosio etenkin Ranskassa ja Saksassa yllätti kuitenkin Renaultin ja markkina-alueita laajennettiin nopeaan tahtiin. Loganin tekniikka laitettiin keväällä 2008 myös toisiin kuoriin, kun esiteltiin hieman pienempi Sandero. Logan-perheen ja Sanderon avulla Dacian vuosituotanto Romaniassa on noussut lähes 300 000 autoon. Lisäksi autoja kootaan monissa muissa maissa. Dacian saapumista Suomeen on viivästyttänyt tuotantokapasiteetin rajallisuus, viimeksi eri maiden romutustukien takia. Nyt myyntiin on saatu bensamoottoriset mallit.
Kori ja sisätilat
Sandero on muotoilultaan tavanomainen pikkuauto. Ulkonäkö ei ole syy jättää Sanderoa ostamatta, mutta erityisen silmiä hivelevää muotoilu ei ole. Ulkomitat vastaavat suosituimpia pikkuautoja. Pituutta on 402 cm ja akseliväli on luokassaan pitkä. Ulkomittoihin verrattuna sisätilat ovat runsaat. Pääntilaa on riittävästi pitemmällekin matkustajalle ja sisäleveys on luokassaan suuri. Ensimmäisenä niukkuutta tulee takamatkustajien polvitiloista, mutta hieman keskimittaa pidemmätkin mahtuvat ongelmitta istumaan peräkkäin. Ovet ovat väljät ja kulku on helppoa.
Etuistuimet ovat asialliset peruspenkit ja pehmustukseltaan pehmeähköt. Puutteena on lähinnä eräs yleisimmistä vaivoista eli istuinosan lyhyys. Ohjauspyörästä puuttuu pituussäätö, joten lyhytkätiset eivät saa optimaalista ajoasentoa. Istuimen korkeussäädön toteutus on kömpelö. Kaikkiaan kuitenkin kelvollinen suoritus myös kuljettajan paikalta tarkasteltuna.
Tavaratila on kokoluokassaan tavanomainen ja muodoltaan selkeä. Pohjan alta ei löydy lisälokeroita. Varapyörä on auton alla. 2-osainen takaselkänoja on vain Laureate-mallissa.
Näkyvyys on hyvä lukuun ottamatta paksujen takapilarien aiheuttamaa katvetta takaviistoon. Ulkopeilit saisivat myös olla suuremmat. Kääntöympyrä on luokassaan suurehko.
Moottori ja suorituskyky
Toistaiseksi Sandero on saatavilla vain 1,6-litraisella bensamoottorilla (64 kW/87 hv) varustettuna. Moottori syö myös etanolipolttoainetta (E85). Moottori on ollut Renaulteissa käytössä 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella. Ominaisuudet ovat jääneet selkeästi sen aikakauden tasolle. Moni 1,3- ja 1,4-litrainen tarjoaa nykyään pirteämpää suorituskykyä ja etenkin tuntuvasti pienempää kulutusta. Rauhallisessa taajama-ajossa moottori toimii asiallisesti. Maantiellä auttavat jonkin verran lyhyet välitykset.
Ajettavuus, alusta ja melutaso
Myös ajo-ominaisuudet ovat taajaman tuntumassa liikuttaessa asiallista perustasoa. Ohjauksessa on parempi tunto kuin monessa Renaultissa. Maantiellä kaipaisi kuitenkin täsmällisempää otetta ohjaukseen. Suuntavakavuus sinänsä on hyvä. Ohjaus vetelee ripeissä kiihdytyksissä melkoisesti. Varsinaiset ongelmat alkoivat kuitenkin uraisella soratiellä. Ihan heti ei tule mieleen uutta autoa, jonka meno olisi ollut yhtä hoippuvaa kuin Sanderon.
Jousitus on pikkuautoluokassa asiallinen. Menossa on mukana turhaa nypytystä, mutta tavanomaiset hieman isommat epätasaisuudet menevät mukavasti.
Melutaso on kitkarenkailla kohtuullinen silloin, kun ei liikuta karkealla pinnalla. Rengasmelun taso nimittäin vaihtelee melkoisesti tienpinnan laadun mukaan. Moottorin ääni on karkea reippaasti kiihdytettäessä.
Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus
Sanderon varustetasot ovat erittäin niukka perusmalli, niukka Ambiance ja melko niukka Laureate. Hinta nousee varustetason mukana melko reippaasti, vaikka varustelu täydentyy vain aivan perusvarusteilla. Perusmallissa maininnan arvoista on mm. 2 turvatyynyä, ohjaustehostin ja ABS-jarrut. Ambiancessa on lisäksi mm. etuturvavöiden korkeussäätö ja kiristimet, sivuturvatyynyt, keskuslukitus ilman kauko-ohjausta, tavaratilan valo, sävylasit ja istuinlämmittimet. Laureaten varusteita ovat kauko-ohjattava keskuslukitus, kuljettajan istuimen korkeussäätö, sähkötoimiset ulkopeilit, 2-osainen takaselkänoja ja ajotietokone.
Karkeasti voisi sanoa, että perusmallin varustelu on tasolla, jolla suosituimmat pikkuautot olivat 90-luvun puolivälissä, Ambiance 90-luvun lopussa ja Laureate 2000-luvun puolivälissä. Ilmastointi ja radio/CD maksavat pakettina noin 730 euroa. Ajovaloautomatiikka puuttuu. Ajonvakautusjärjestelmää ei ole lainkaan saatavana.
Sisustus on pelkistetty. Kaikki muovit ovat kovapintaisia ja ratti ohut. Laureatessa ilmettä piristävät metallinväriset koristeet. Lisävarusteinen radio ei ole kojetauluun integroitua mallia. Mittaristo on selkeä. Vähäinen nappien määrä on ripoteltu melko laajalle. Istuinlämmittimien katkaisijat ovat näkymättömissä istuimen reunassa. Vaihteensiirto toimii asiallisesti. Kytkin on melko tunnoton. Ylimääräisiä säilytyslokeroita pienehkön hansikaslokeron ja ovilokeroiden lisäksi ei ole. Ovien sulkeutumisääni on peltinen.
Kilpailuasetelma
Sandero on 90-lukulaisen tuntuinen auto, jonka ominaisuudet jäävät suurelta osin tyydyttävälle tasolle. Moottori ei ole nykypäivän vaatimusten mukainen. Tilaa on mukavasti. Ilmastoinnilla ja radiolla varustettuna Laureate-mallin hinta nousee lähelle 14 000 euroa. Tällä rahalla saa mainioita ja vähän ajettuja pari vuotta vanhoja autoja. Dacian eduksi voisi ajatella uuden auton takuun. 14 000 eurolla saa kuitenkin myös muutamia parempia uusia autoja ja perustetta Sanderon ostamiselle on vaikea keksiä. Selityksenä Dacian menestykselle muutamissa maissa saattaa olla olennaisesti Suomea kilpailukykyisemmän hinta-aseman lisäksi jonkinlaista anti-näyttämisenhalua. Ei haluta erottua ja koreilla uudella autolla ja toisaalta ollaan tyytyväisiä perustarpeet täyttävään autoon, jossa ei ole kaikkea sitä vikaantuvaa elektroniikkaa mitä muissa autoissa.
11.12.2009 Timo Nurmela