Koeajossa Kia Sportage 2.0 EX
Taustaa
Runsaat kymmenen vuotta markkinoilla ollut Kia Sportage oli merkin ensimmäinen hyvin Euroopassa menestynyt malli. Uudella Sportagella ei ole edeltäjänsä kanssa juuri muuta yhtäläisyyttä kuin nimi, sillä uusi malli on Hyundai Tucsonin kevyesti muunnettu sisarmalli. Autot ovat toistensa pahimpia kilpailijoita. Onkin yllättävää, että Hyundai-konserni ei ole enempää pyrkinyt erottamaan autoja toisistaan. Sportagen myynti on käynnistynyt vauhdikkaasti, vaikka se ei olekaan Tucsonia halvempi ja autoja joutuu odottamaan kuukausia. Sportage on kilpailijoistaan poiketen saatavissa myös pelkästään etuvetoisena.
Kori ja sisätilat
Sportagen ulkonäkö on moderni, mutta ainakin omasta mielestäni "halvempi" kuin Tucsonin, jossa on enemmän luonnetta etenkin keulassa. Autojen mitat ovat hyvin lähellä toisiaan. Niin ulkomitat kuin sisätilatkin ovat luokassaan keskimääräistä pienempiä. Takaistuimella on kuitenkin polvitilaa ja pääntilaa täysikokoisellekin matkustajalle. Leveyssuunnassa tilaa on niukemmin ja istuin on liian matala ja muotoilematon.
Myös etuistuimet tarjoavat ainakin nahkaverhoiltua istuinta arvioitaessa niukasti tukea ja istuinosa on kovin lyhyt. Selkänojan säätö on alkeellinen portaallinen pikasäätö. Tyypillistä korealaisautoille on myös myös ratin pituussäädön puute. Tällaiset piirteet on omaksuttu Koreaan aikaisemmista japanilaisautoista, mutta useimmat japanilaisautot ovat jo päässeet eroon näistä. Näkyvyys Sportagesta on hyvä ja ulkopeilit ovat tavanomaista paremmat.
Tavaratilan kooksi Kia ilmoittaa 667 litraa Hyundain 325 litraa vastaan. En tiedä, minkälaisella mittaustavalla Kia on moisen lukeman saanut, mutta käytännössä tavaratiloissa ei ole juurikaan eroa. Muistikuvan mukaan Tucsonin hattuhylly on kuitenkin sijoitettu hieman alemmaksi ja tässä suhteessa Sportagessa on paremmin tilaa. Takaistuimen rakenne on Kiassakin näppärä ja laajennetun tilan pohjasta saadaan tasainen.
Moottori ja suorituskyky
Sportagen moottorivalikoima on sama kuin Tucsonissa: 2.0- ja 2,7-litraiset bensakoneet sekä 2,0-litrainen diesel. Koeajetussa bensakoneessa on tehoa 104 kW/142 hv. Moottorin paras ominaisuus on hyvä vääntö pienillä kierroksilla. Paras kiihtyvyys vaatii yli 4000 r/min lukemia, jolloin moottorin ääni muuttuu häiritseväksi. Sujuvat ohitukset vaativat nelosvaihdetta, sillä viitosella ohituskiihtyvyys on vaisua.
Ajettavuus, alusta ja melutaso
Sportagen alusta on viritetty varsin pehmeäksi. Niin pienet kuin isot epätasaisuudet suodattuvat tehokkaasti, mutta jonkun mielestä jousitus on liiankin veltto.
Sportagen merkittävin etu Tucsoniin verrattuna on vakiovarusteena oleva ESP, mistä on varmasti hyötyä Sportagen kaltaisessa autossa. Ajettavuudessa selkeä puute on tunnoton ohjaus. Sportage onkin parhaiten kotonaan kaupungissa ja pikkuteillä, mutta sinänsä vakaasti Sportage etenee maantielläkin. Tucsonin tavoin nelivedon voi kytkeä jatkuvaksi alle 35 km/h nopeudessa, josta se automaattisesti muuttuu tarvittaessa kytkeytyväksi nopeutta nostettaessa. Lukkoja Sportagessa ei ole.
Melutaso vaikuttaa rengasmelun osalta Tucsonia voimakkaammalta. Moottorin karkea käyntiääni on molemmille autoille yhteistä. Tuuli sen sijaan ei suhise toisin kuin muutamissa muissa katumaastureissa. Melun sävy on kaikkiaan miellyttävä.
Varustelu, hallintalaitteet ja sisustus
Sportagen halvimman LX-mallin varusteisiin sisältyy mm. kevytmetallivanteet, manuaali-ilmastointi, kauko-ohjattu keskuslukitus, sähkölasit kaikissa ovissa sekä turvavarusteista mainittu ESP ja 6 turvatyynyä. EX-mallissa on lisäksi mm. sumuvalot, ilmastoinnin automatiikka, suppea ajotietokone, vakionopeussäädin, lämmitettävät sähköpeilit ja nahkaratti. Lisävarusteena on saatavissa metalliväri (490 euroa), sähkötoiminen kattoluukku (990 euroa) ja nahkaverhoilu (1490 euroa).
Hallintalaitteissa huomio kiinnittyy kahteen epäkohtaan: kytkimeen ja vaihteensiirtoon. Vaihdekeppi on pitkä niin pituudeltaan kuin liikeradoiltaan, mutta vaihteensiirron sujuvuudessa on toivomisen varaa. Varsinkin ykköselle vaihtaminen suuremmalta vaihteelta kangerteli pahoin. Kytkimessä on erikoinen viive, josta saattaa olla hyötyäkin vaihtojen tasoittamisessa, mutta tottumatonta se häiritsee. Myös kaasupolkimessa on havaittavissa kierrosten jäämistä odotettua korkeammiksi vaihdetta vaihdettaessa. Muuten hallintalaitteet ovat tavanomaiset ja toimivat.
Kojetaulun alkeellisen näköinen puujäljitelmä häiritsee poikkeuksellisen voimakkaasti ainakin minun tyylitajuani. Puujäljitelmän lisäksi kojetaulussa on muutamia alumiinisia yksityiskohtia ja kaiken kruunaa tyyliin täydellisesti sopimaton hopeinen japanilaisradio (lisävaruste). Esitteen kuvissa ja kansainvälisissä autonäyttelyissä on näkynyt myös puun sijasta alumiinikoristein varustettuja autoja, toivottavasti niitä saataisiin Suomeenkin. Verhoiluksi on saatavissa perusmustan lisäksi myös iloisen oranssi vaihtoehto. Ohjauspyörän kehä on ohut ja verhoiltu konsernin muistakin malleista tutulla erikoisliukkaalla nahalla, jota koeajoautossa oli myös istuimissa.
Kilpailuasetelma
Sportage on hinnaltaan EX-mallinakin luokan tunnetuimpia malleja halvempi ja sen varustelu on runsas. Ilmeisesti tästä syystä se on saavuttanut varsin hyvän suosion, vaikka ei hintaa huippuhalvaksi voi sanoakaan. Ominaisuuksissa joudutaan hieman tinkimään vastineeksi alhaisemmasta hinnasta. Huono valinta Sportagekaan ei ole, mutta Tucsonissa muutamat yksityiskohdat on ratkaistu laadukkaammin.
12.5.2005 Timo Nurmela